Feta sopii orakkaan kanssa yhteen aivan taivaallisesti!
Piirakka on helppo, kun käyttää valmistaikinaa, joita löytyy kauppojen pakastimista. Piirakasta saa gluteenittoman, kun ostaa gluteenittoman pohjan ja käyttää gluteenittomia korppujauhoja. Jos on kokenut konkari, haluaa tehdä piirakan kokonaan itse tai haluaa haastetta, voi pohjan toki tehdä itsekkin. Netti on pullollaan gluteenillisia ja gluteenittomia hyviä piirakkapohjareseptejä!
Kun sienet ovat turpoamassa, on hyvä tehdä kaikki muu valmiiksi. Vuoan voi voidella ja kuorruttaa korppujauhoilla kokonaankin. Voiteluun voi käyttää sulatettua voita, tai mitä vain juoksevaa rasvaa. Piirakkapohja on hyvä levittää käsin. Sen on hyvä olla juuri niin korkea, että täytteet mahtuvat sisälle.
Juustoraastetta voi käyttää vähemmänkin, noin 100-120g, jos piirakasta ei halua kovin juustoista. Piirakka on tehty kermajuustolla, mutta siihen sopii varmasti myös emmental-mozzarellaraaste. Raasteen voi raastaa itse, tai ostaa valmispussin. Kermaa tulee 2dl (0,2l).
Sipulia tulee noin 120g. Se tarkoittaa yhtä isoa, tai noin kahta pienempää sipulia.
Laita valmis piirakkapohja sulamaan 3-4 tuntia ennen paistoa huoneenlämpöön, tai yöksi jääkaappiin. Vaihtoehtoisesti voit tehdä piirakkapohjan itse
Laita vaaleaorakkaat noin litran veteen turpoamaan 35 minuutiksi. Pussillisesta sieniä tulee noin 1,5dl valmiita sieniä
Valmistele 24cm irtopohjavuoka. Laita pohjaan leivinpaperia. Voitele vuoan reunat ja tartuta rasvapintaan korppujauhot. Poista irtoavat korppujauhot
Levitä piirakkapohja vuokaan. Piirakan reuna saa olla noin 2cm korkea
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen
Sekoita kuohukerma, juustoraaste ja kananmunat keskenään, mausta suolalla ja pippurilla
Pilko sipulit kuutioiksi
Ota sienet pois nesteestä. Leikkaa sienet pienemmiksi paloiksi
Kuullota sipuleita ja sieniä voissa keskilämmöllä 6 minuuttia, kunnes sipulit ovat kauniin keltaiset ja pehmeät
Lisää pohjan päälle sienisipuli-sekoitus. Murenna päälle feta.
Lisää sekoitettu kananmuna, kerma ja juusto piirakan päälle
Paista 200 asteessa uunin keksitasolla noin 25-30 minuuttia. Kunnes piirakan pinta on kauniin ruskea
Ingredients
Directions

Vaikuttaa herkulliselta, täytynee joskus kyl tehdä.